|
VTCF ry
on vuonna 1984 perustettu valtakunnallinen yhdistys, jonka
johtoajatuksena on levittää ja ylläpitää Vanning
& Trucking -aatetta koko maassa.
Kalustomme
koostuu sangen sekalaisesta autokannasta, mukana on niin jenkkejä
kuin euroja ja japsejakin, on niin Chevyä,
Fordia, Bedfordia, Volkkaria, Dodgea kuin Toyotaakin,
kaikki sulassa sovussa keskenään.
Jäseniä
kerhossamme on n. 400, ikärakenteen ollessa "vauvoista
vaariin" -tyyppinen. Jäsenmäärämme on tasaisesti kasvanut
muutaman viime vuoden ajan. Monet jäsenistämme ovat jo perheellisiä,
ja yleensä toimintaamme osallistuu varsinkin kesäisin koko perhe, joka
kiertää meetingejä yhdessä.
Olemme
myös aktiivisesti yhteydessä ulkomailla oleviin
muihin vastaaviin Van & Truck
-kerhoihin.
Kesäisin
järjestämme yleensä kymmenkunta meetingiä,
joihin kokoonnumme porukalla viettämään yhteistä aikaa oman
harrastuksemme parissa.
Järjestämme
meetingeissä erilaisia
kilpailuja, grillaamme, tapaamme tuttuja eri puolelta Suomea,
Pohjoismaita ja Eurooppaa sekä katselemme mitä muut ovat saaneet
aikaan, ja juomme tietenkin muutaman oluen hyvän yhteishengen
vallitessa.
Meetingit
järjestetään viikonloppuisin, tosin paikalle voi monissa
tapauksissa saapua jo torstaina, ja sunnuntaina pakkaamme automme
suunnistaen takaisin kotia kohti. Olemme pyrkineet huomioimaan myös
pick-upien omistajat ja lapsiperheet järjestämällä kokoontumisemme
paikkoihin, joissa on yleensä myös sisämajoitusmahdollisuus.
Julkaisemme
jäsenistöllemme noin 4 kertaa vuodessa ilmestyvää Kaappi- ja Pikappi
-lehteä, josta löydät harrastukseesi liittyvien tietojen ja teknisten
asioiden lisäksi informaatiota kesän tapahtumista, artikkeleita meetingeistä,
autoista ja erilaisista vuoden aikana vietetyistä yhteisistä hetkistä.
|