KUU VANS 9 meet 7-9,8 2015
Lähetetty: 04 Elo 2015, 23:27
Morjens
Muistutuksena kaikille, että miittipaikalle pääsee vasta klo 16,00 jälkeen perjantaina.Tätä varten olemme järjestäneet mahdollisuuden ajella letkassa miitinkipaikalle.Letka lähtee KERA-GRILLILTÄ kohti miittipaikkaa klo 16,05. Osoite: Hyvinkääntie 1135, 04530 Ohkola
Paikkahan on jo muutamalta vuodelta tuttu Leiriniemen Leirikeskus, osoitteessa Kalarannantie 3, 04530 Ohkola (Mäntsälä). Paikka on Hanko - Hyvinkää - Mäntsälä - Porvootien varrella noin Hyvinkään ja Mäntsälän puolessa välissä.
Tapahtumaamme on helppo tulla kun vain saapuu paikalle niin me olemme pikku korvausta vastaan järjestäneet ruokailumahdollisuudet niin aamulla, päivällä kun illalla. Sisämajoitus on myös mahdollista ja huoneita on jo varattu. Järjestämme myös kivaa ja yllätyksellistä tekemistä niin lapsille kun aikuisille ja tänä vuonnakin meillä on vanhojen perinteiden mukaista ajotaitoa vaativa rasti Silly Games joukkuekisassa, muiden hauskojen rastien lisäksi. Saunat lämpenevät niin perjantaina kun lauantaina ja kaikki on mahtunut aina lauteille ja saunat ei ole hyytyneet saunonnan tuoksinassa ja jos niissä tulee hetkellisesti liian kuuma niin ranta on ihan saunan vieressä jossa voi pulahtaa.
Kaikki siis alkaa olemaan valmista ja me alamme perjantaina valmistelemaan viimeisiä asioita alueelle, että 7.8. klo 16:00 jälkeen kaikki on Tervetulleita alueelle viettämään alkusyksyn kivointa meetiing viikonloppua
Miittimaksu 30€ ja muut hinnat löytyy tullessa infoteltalta.
Terveisin !!!
KUU VANS