onko täällä koira kouluttajia asian tuntijoita koulutamiseen
-
yks vekkulipoju
- Viestit: 262
- Liittynyt: 11 Syys 2006, 16:02
- Paikkakunta: vantaa
- Viesti:

eli ongelma on koira joka haukkuu kun se joutuu jäämään yksin kotiin.asumme kerrostalossa ongelma pitäisi saada kitkettyä pois.koira on 2 vuotias eikä ennen ole ollut paljoa yksin.joten jos se jää yksin ja tulemme noin kahden tunnin päästä takas se haukkuu yhä niin että rappukäytävä raikaa. ja haukkuu koko ajan. millä koulutus menetelmällä tai tavalla sen saisi loppumaan.koirahan on siis tullut taas uuteen kotiin tai hoitoon. joten vinkkejä kaivataan. sitruuna panta ei auta.
Re: onko täällä koira kouluttajia asian tuntijoita koulutamiseen
Terve,
koiralle ruoka-ajat siten, että sen palkinto ja teidän poistumisennne osuu samaan aikaan, jolloin koira oppii odottamaan tätä hetkeä.
Ajatellaan asia toisin päin, jos annat ruuan lähtiessäsi etkä tullessasi, niin haju saattaa odottaa kotona, mutta naapurin yöduunari saa leponsa.
Hau

Ainoastaan usko!
Re: onko täällä koira kouluttajia asian tuntijoita koulutamiseen
Kyseessä varmaanki ns. eroahdistus eli suoraan sanoen koiralle tulee ikävä omistajaansa.
Aluksi kannattaa aloitaa opettamalla koiralle jokin sana joka liittyy poistumiseen ja varmuus siitä että isäntä tulee takaisin.
Itse käytän " Heippa, ukko tulee kohta takaisin" lähden sitten vaikka kaupassa käymään tai tekemään pitkän työvuoron. Tuolloin koira tietää että isäntä kyllä tulee takaisin.
Aluksi kannattaa opetella ihan ulkosalla rauhallisessa paikassa sitomalla koira kiinni tai ihan paikallaan ololla (kannattaa käyttää tuohon muuta käskyä kuin "paikalla" jos käyt esim. kisoissa.
Kun koira pysyy paikoillaan niin aluksi vaikka nurkan taakse piiloon ihan hetkeksi. (15 sek) ja paluu koiran luokse rauhallisesti kehuen.
Kun tuo alkaa sujua niin voi harjoitella vaikka sisällä eri huoneeseen jättämällä sulkien oven. Aluksi ihan lyhyitä (miltei ovi kiinni ja samalla auki)>>>> aikaa kasvatetaan pikkuhiljaa kunnes siirrytään poistumalla ihan ulos elikkäs todellinen tilanne.
Tuolloinkin aloitetaan vaikka roskapussin viemisellä tai käyt tupakilla tms.
Aina kannattaa muistaa sitten sanoa se alussa opeteltu "Heippa kohta tullaan takaisin tai odotteleppa tässä tms".
Aina palatessa rauhalliset kehut.
Kyllä se oppii vanhakin mutta kärsivällisyyttä tarvitaan.
Voihan sitä jättää poistumisen ajaksi radion päälle tai antamalla aina jokin mielilelun poistumisen ajaksi (esim. ruokapapanoilla täytetty "puuhapallo").Myös lenkillä käynti ennen yksin jääntiä saattaa jossain tapauksessa auttaa.
Tärkeintähän on että koira tuntee olonsa turvalliseksi myös yksin ollessaan.

Omat toilailut ... http://kurunrinne.suntuubi.com
Nykyiset kulkineet: V70-01, Civic -88 ,Knaus Azur590-94,ChevyVan 6.2D -89 "veturi/projekti"
Nykyiset kulkineet: V70-01, Civic -88 ,Knaus Azur590-94,ChevyVan 6.2D -89 "veturi/projekti"
Re: onko täällä koira kouluttajia asian tuntijoita koulutamiseen
juuri tuollai kun rasse neuvoi itsekin sain koiran totteleen ja olemaan ikävöimästä.kauan se kesti mut auttoi.ensin lyhyitä aikoja ja palkinto jos koira on haukkumatta.
-
yks vekkulipoju
- Viestit: 262
- Liittynyt: 11 Syys 2006, 16:02
- Paikkakunta: vantaa
- Viesti:
Re: onko täällä koira kouluttajia asian tuntijoita koulutamiseen
kiitos hyvistä neuvoista tämä avasikin silmämme ja ajatusmailmaamme. kokeilemme saamillamme neuvoilla ja toivomme parasta että saame tehtyä tästä koiran jonka kanssa voi elää normi elämää.
Re: onko täällä koira kouluttajia asian tuntijoita koulutamiseen
Tuossa taitaa olla riski siihen, että ruokkii sitä eroahdistusta entisestään. Koirasta riippuen, en tiedä odottaako se koira sitten sen kahdeksan tuntia oven takana hiljaa odottamassa, koska ukko tulee takaisin?rasse kirjoitti:Kyseessä varmaanki ns. eroahdistus eli suoraan sanoen koiralle tulee ikävä omistajaansa.
Aluksi kannattaa aloitaa opettamalla koiralle jokin sana joka liittyy poistumiseen ja varmuus siitä että isäntä tulee takaisin.
Itse käytän " Heippa, ukko tulee kohta takaisin" lähden sitten vaikka kaupassa käymään tai tekemään pitkän työvuoron. Tuolloin koira tietää että isäntä kyllä tulee takaisin.
*Muoks, tarkoitan siis tällä vain sitä, että kannattaa tarkkaan pohtia niitä syitä ennenkuin asioita lähtee ratkomaan vaan siltä pohjalta, että koira haukkuu kerrostalossa*
Tähänkin voi vaikuttaa niin moni asia. Onko koira minkä rotuinen? Soveltuuko siis ylipäätään kuinka hyvin kerrostaloeläjäksi. Tyrkkääppä laumanvartijarotuinen koira kerrostaloon niin eipä ihmekään jos haukkuu
Yksi keskustelupalsta mistä löytyy paljon juttua koiraongelmista, ongelmakoirista ja niistä ongelmaomistajistakin
Tässä toinen hyvä linkki aiheesta: http://koirakoulukompassi.com/haukkuu.html
Re: onko täällä koira kouluttajia asian tuntijoita koulutamiseen
Meillä haukkui pentuna ja sain kitkettyä sen pois sillä että menin ovesta ulos ja odotin niin kauan että koira hiljeni, koskaan en avannut ovea silloin kun koira haukkui tai uikutti perään. Siitä se pikkuhiljaa sen oppi että haukkumalla ei kukaan tule vaan kun odottaa hiljaa niin sitten. Alkuun riitti se että oli edes muutaman sekunnin hiljaa niin avasin sitten oven ja siitä pikkuhiljaa pidensin aikaa. Nyt koira ei hauku yhtään jäädessään yksin. Tähän pätee myös se että koiralle mökötetään jos se tekee jotain väärin. Koiran kerjätessä rapsutuksia isännän tai emännän tullessa kotiin se yleensä saa haluamansa. Itse en tee näin, on erittäin rasittavaa kun koira pomppii ja riehuu kun tulee kotiin, sama pätee siihen kun nousen aamulla sängystä niin olen kuin en näkisi koko koiraa. Voin kertoa että kovinkin fiksun koiran olen kouluttanut näillä menetelmillä.
Lyhyesti: Älä avaa ovea kun koira haukkuu ja älä anna sille myöskään huomiota heti kotiin tullessasi.
Olen jonkun verran ongelma elukoihin perehtynyt kissoista hevosiin... hyvin on toiminut mutta eläintä täytyy osata lukea.