Sivu 1/1

Ohjauskulmista

Lähetetty: 29 Huhti 2010, 10:37
Kirjoittaja Slapa
Moi,

Emännän vänissä oli ratti vinossa ja ajaminen söi varsinkin vasenta eturengasta toisesta reunasta. Vein vänin ohjauskulmien säätöön tänään paikkaan, jossa oli viikko sitten hankittu hieno vekotin säätöä helpottamassa. Mekaanikko sääteli auraukset kohdalleen. Läksin ajamaan ja ratti oli toiseen suuntaan vinossa. Menin takaisin ja sama kaveri hiukan ihmetellen sääti uudestaan. Sitten hyppäsi mittalaitteiden ollessa vielä paikoillaan rattia pyörittämään. Laitteet ilmoittikin kohta, että pitää säätää takaisin sinne missä ne oli alun perinkin... :?
Laitteet ilmoitti ihan mitä sattuu riippuen siitä miltä puolelta tuon ratin toi siihen keskelle. Joka kerta kun toisen puolen aurausta sääti, toisen puolen lukemat muuttui samalla, joten lopulta niitä tietenkin säädettiin sitten ihan eri määrä kuin mitä laitteet alussa näytti. Seurauksena oli, että kun lopulta lähdin ajamaan kotiin, ratti oli samaan suuntaan vinossa kuin mennessäkin, suunnilleen yhtä paljon, ja auto lähti pikku hiljaa puoltamaan aavistuksen oikealle, kun päästi ratista irti.
Vinkkejä? Lupasivat kyllä hoitaa homman kuntoon, mutta ensin pitää selvittää, että mitä ihmettä tuolle pitää tehdä, että ne kulmat saa kohdalleen. Tuli vaan mieleen, että pitääkö tuossa säätää jotain muutakin kuin aurauskulmia?

Re: Ohjauskulmista

Lähetetty: 29 Huhti 2010, 10:52
Kirjoittaja Micke
Jos ne osaa käyttää ne uudet hienot vehkeet, ne pystyy samalla kattoo että ne muut kulmat on kohdalla. Vanin aurauskulma olen itte säätänyt rimalla omassa autotallissa ja se ei syö renkaita, ja ratti on suorassa :D Camberi ja casterin säätö ei onnistuu rimalla, siihen tarvii toiset vehkeet. Harvoin ne kulmat muutuvat mutta kannattaa tarkistaa että ei tukivarret on vääntynyt jostain syystä tai puslat ovat aivan finaalissa. Muuten ei sais olla mitää ongelma säätää auraus kulma jos ne vaan osaa käyttää vehkeet ja säätää auraus 0

Re: Ohjauskulmista

Lähetetty: 29 Huhti 2010, 16:33
Kirjoittaja BUMBA
Kun kerran asut akaalla soita ja varaa aika täältä.....http://www.uscenter.fi :!: näyttää siltä että tarviit ammattilaisen neuvoja ja apuja :lol: :lol: tuleepahan kerralla kuntoon :wink: ja toi 0 säätö ei kyllä tee vanissa muuta kuin tekee siitä yli-ohjautuvan,mutta se onkin "vianor" säätö,noissa on ihan omat ohje arvot :lol: toki toi "0"usein käytetty syystä tai toisesta,eipähän syö ainakaan renkaita,mutta aika veemäinen ajaa esim.kovalla tuulella,tuppaa seilaan pitkin tietä :lol: :lol:

Re: Ohjauskulmista

Lähetetty: 29 Huhti 2010, 21:39
Kirjoittaja baby
käytin aikoinaa mustan farkun vianoril lahes... tuttu töis.. siin oli ihan omat arvot ja hyvä tuli... ainoo paikka lahes mikä viitsi otta selvää oikeista jenkki arvoista.. onneksi oli tuttu joka haki ja teki säädöt..

Re: Ohjauskulmista

Lähetetty: 30 Huhti 2010, 09:55
Kirjoittaja Slapa
Kyllähän noiden laitteissa löyty ohjearvot vasen ja oikea -0.06 - +0.06
Se mikä minua hämäsi oli, että kun alkuarvot oli mitä oli, niin eikö niistä olisi vaan pitänyt laskea, kuinka paljon pitää säätää ja mihin suuntaan ja pysyä niissä luvuissa. Tämä mekaanikko sääti tietty ensin toisen puolen, jolloin toisen puolen lähtöarvokin muuttui. Sitten se sääti toisen puolen siitä nykyisestä muuttuneesta arvosta 0.05:een, sen sijaan että olisi säätänyt sen verran kuin alkutilanne olisi vaatinut. Niinpä loppujen lopuksi kuitenkin aurauskulmat oli säädetty ihan eri kulmaan kuin mitä alkutilanne olisi vaatinut. Mene ja tiedä...
Siis jos oletetaan, että alussa tilanne olisi:
VASEN OIKEA
1.00 1.00

Säätää pitäisi siis kumpaakin miinukselle 0.95, jos halutaan loppuarvoksi +0.05.
Sitten säädetään vasuri kohdalleen, mutta oikea muuttuu samalla, jolloin tilanne olisi vaikka:
VASEN OIKEA
0.05 0.45

Tämän jälkeen säädetään oikea tuon 0.40 miinukselle. Vasen tietysti taas muuttuu samalla hiukan, jolloin se pitää korjata, jne. Loppujen lopuksi kumpaakin on säädetty ihan eri määrä kuin tuon alkutilanteen vaatima -0.95 molempiin. Eikös silloin väistämättä kulmat ole keturallaan?

Re: Ohjauskulmista

Lähetetty: 01 Touko 2010, 08:59
Kirjoittaja Sampo
En nyt tiedä,enkä vielä ole joutunut miettimään-mutta onko vanien ohjausvehkeissä jotain oleellista eroa verrattuna hammastanko-ohjaukseen,muuta kuin se(vanin simpukka) millä ratista voima välitetään raidetankoihin?

Jokatapauksessa hammastanko-ohjauksessa ainakaan ei mielestäni aurauskulmalla vaikuteta auton puoltamiseen millään ilveellä.Jos auto puoltaa,on vika muualla,useimmiten kuluneessa osassa.Esim tukivarsiin liittyen.
Sitä kyllä tapahtuu,ja on monesti käynyt mullekin että kun säätää vain toista puolta(laiskuuttaan)niin silloin ratti myös siirtyy "väärään asentoon" eli vasempaan tai oikeaan päin,keskipisteestä.
Pointti kommentissani oli vain se,että vaikka säätäisi vain toista puolta niin pyörien välinen auraus-tai harituskulma muuttuu yhtälailla kuin jos säädetään kumpaakin puolta,mutta puolta pienemmin arvoin.
Aurauskulman säätäminen pitäisi olla niitä yksinkertaisempia hommia ohjauksessa että miten kummassa sekin on voitu ryssiä..se on tietysti jos siinä alkaa funtsimaan liikaa niin sekin menee pieleen :lol:

Ja tosiaan,ei siinä hienoja laitteita tarvita,se keppikin voi riittää.Minä oon joskus tehny teleskooppiputken jossa kaikkiin autoihin käyvät viikset päissä ja lukittava mitta-asteikko jatkoksen kohdalla.Varmaan nyysitty jostain pyykinkuivaustelineestä se teleskooppi :)

Re: Ohjauskulmista

Lähetetty: 23 Heinä 2010, 15:17
Kirjoittaja Jampe
Tietääkös joku tästä Hyvinkään lähistöltä/Pk-seudulta jotain pajaa joka oikeasti osaisi vanin ohjauskulmat laittaa niinkuin pitäisi? Viimevuonna kävin säädättämässä eräällä paikallisella, ja nyt syö oikeaa eturengasta ulkoreunasta. Melkein kaikki pajat tässä kylässä tuntui ainakin viimevuonna olevan kiinnostuneita kulmien säädöstä kunnes mainitsin että auto on vani. Siihen loppui kiinnostus lähes kaikilla. :roll:

Uudet etufillarit olisi jo tallissa, mutta ennenkuin kulmat saan kuntoon en niitä viitsisi alle laitella.

Ja ainakin leimasta meni juuri läpi ettei väljääkään pitäisi olla, senverran tarkasti ainakin syynäsi etupään :mrgreen:

Re: Ohjauskulmista

Lähetetty: 23 Heinä 2010, 18:23
Kirjoittaja TIIKERI
ESIM.
www.metroauto.fi ja viikki

Mutta ennenkuin viet sitä mihinkään pajalle NIIN HERKISTÄ valmiiksi hammastangon säädöt,ettei tule siitä lisä kustannuksia

Re: Ohjauskulmista

Lähetetty: 12 Elo 2010, 18:51
Kirjoittaja mosanbik
repullinen puslia ja palloniveliä haettu us-partsilta tänään :cry: eikä tolla autolla mahdottomasti ole ajettu katsastusen jälkeen. on siinä taas savottaa kun niitä rupee vaihteleen. noh jospa rupeis uusien osien ja säätöjen jälkeen kulkemaan suoraa.